Shop Mobile More Submit  Join Login
About Digital Art / Hobbyist VeltsuFemale/Finland Recent Activity
Deviant for 3 Years
Needs Core Membership
Statistics 424 Deviations 3,299 Comments 6,453 Pageviews

Newest Deviations

Favourites

Activity


GxT-fanfiktion. Finnish only. Cat character called Taneli, owned by Hihu/Mara, who is not in dA anymore 83

Gay-stuff shipppy comic. Enjoy~
                                                            
Tanelin Päiväkirja
2.helmikuuta
"Muistan sen hyvin. Nuori, sangen pieni fennekkikettu baarissa, iso viinipullo kädessä, käveli luokseni ja kysyi olinko vapaa. Hän oli mies, minä olin mies. Minä olin, ja vietimme yhden elämäni mahtavimmistä öistä. Siten se kaikki alkoi. Vietimme aikaa yhdessä enemmän ja enemmän. Lopulta kysyin halusiko hän olla poikaystäväni. Myöntävä vastaus häneltä ja jälleen yksi muistorikkaimmista öistäni. Sanoinko nimeni olevan Taneli? Olen kissa. Ja tuo pieni punapää tuntuu palvovan maalimaisia läiskiäni."
"Taisi olla jokunen vuosi sitten, kun meidät molemmat kutsuttiin erään sukulaiseni juhliin. Uskallanmpa väittää että näytimme molemmat sangen hyviltä frakeissamme. Ilta jatkui, ja olimme sopineet olevamme selvin päin koko illan. Yleensä kotosalla, eli yhteisessä asunnossamme, otimme hiukan jotain juotavaa. Mutta nyt olimme julkisella paikalla. Gordian sitä oli vakavissaan ehdottanut, mutta olin samaa mieltä.
Ilta jatkui ja jatkui, kun kumppanini alkoi vaikuttaa vaivaantuneelta. Siirryimme ulkosalle, missä ei niinkään ollut väkeä. Olin jo kysymässä, mikä hänen oli, kun hän vei minut kauemmas puiden sekaan. Juhla olivat nimittäin sangen viihtyisällä huvilalla metsässä.
  Hän halasi minua kun pääsimme kauemmas, mutten täysin ymmärtänyt miksi. Hän suuotti minua leukaan, ja siirtyi metrin päähän. Hän hymyili, veti henkeä, ja polvistui. Silloin koko maailmani tuntui pysähtyneen hetkeksi, kun tajusin. Fennekki kaivoi taskustaan rasian, avaten sen. Rasiassa komeili kullanvärinen sormus."
-"Pyydän. M-Minä rakastan sinua..." Hän sanoi ääni hiukan väristen, vältellen katsomasta minua silmiin. Ymmärsin että hänen pokkansa oli pettämäisillään. Tuolloin tunsin itkeväni kun kumarruin ottamaan hänet syliini ja kuiskasin myöntävän vastaukseni.

"Kaikki tuntui täydeliseltä, ja yhä on. Juhlamme oli pieni, mutta mielestäni juuri sopiva. Gordianilla ei ollut paljoa sukua tulla paikalle, joten hän kutsui veljensä Levianin ja pari lähintä ystäväänsä, jotka myös minä tunsin. Eivät minunkaan kutsuni postia suoraansanottuna tukkineet. Muistan tilaisuudesta lähinnä sen miten ihanan epätodelliselta se tuntui ja kun pappi totesi 'kunnes kuolema meidät erottaa" ja "voitte suudella". Hääyöstä ei tosin sen ihmeempiä.."
Juuri nyt kaikki tuntuu olevan hyvin. Kuten taisin mainita, siiitä on jo ueampi vuosi. Se pikku pervo on kaikkeni, ja uskompa myös olevani hänen kaikkensa. Neljäs helmikuuta, tapaamisemme päivä, tuntuu olevan hänelle hääpäivääkin tärkeämpi. Gordian on täydellinen kokki. Mitä tekisin ilman tuota suloista pikku-


"Mitäs kultaseni kirjoittaa?"
Hän keskeytti minut kesken päiväkirjani kirjoittamisen. Tuli pinkki, sydänkuvioinen keittiöessu päällään tuomaan tämän säälittävän pienen keittiöpöydän päälle höyryävän annoksen riisiä, sekä jotain herkulliselta vaikuttavaa kalapaistosta.
"Muistoja. Tärkeä päivä lähestyy ~♥"
"Hyvä että muistit, sillä minulla on jo suunnitelmia valmiina! Eikä se ole mitä tahansa "viiniä ja kotiruokaa" kuten viimeksi ♥"
Hän painoi poskensa poskeani vasten ja halasi minua. Kurkustani kantautui kehräys, kun pinkki ja harmaa tunkivat silmäkulmaani, ja lopulta vasemman silmäni peitti tulipunainen hiuskephko. Nämä olivat niitä monituisia hetkiä, jolloin en olisi voinut kuvitella eläväni ilman häntä. En todellakaan kadu sitä päätöstä jonka tein, myöntävää vastaustani. Sinä päivänä kun tapasimme, ja myöhemmin.
"Asiasta viidenteen, onko illemmalla mitään sunnitelmia, G' ?"
"Eipä sen suurempia. Minun pitää käydä ydinkaupungin maustekaupassa. Ne loppuivat taas..."
"Kaipaatko seuraa vai nyhjäänkö täällä?"
"Älä suotta liikuta tuota täydellistä kroppaa turhaan ettei mene rikki ~♥ Pärjään yksin, eikä siinä mene kahta tuntia kauempaa vaikka matkustaisin etanallapostissa."
  Nyökkäsin hymyillen. Söimme hänen herkkujaan ja nautimme elämästä siinä sohvalla istuessamme. Sohvan edessä koreilee se edeltämainittu säälittävän pieni ruokapöytä.

Laitontahan se on että kaltaisiamme, massasta erottuvia pareja syrjitään muunmuassa työpaikkaa hakiessa, muttei vanhoja mielipiteita muuteta helposti. Sisustuksemme ei ole kummoinen, sangen yksinkertainen. Silloin tällöin joudumme katsomaan mihin raha riitää, mutta silti tuo taivaan lahja mystisesti onnistuu taikomaan pötyä pöytään - ja sangen hyvää sellaista. Minun ei ehkä pitäisi mainitä tästä, mutta Gordian työskentelee sekatyöläisenä ilobaarissa. Milloin baarimikkona, milloin siivoojana, joskus... No, tiedättehän te kai. Omasta työstäni ei ole mitään sanottavaa.

Syötyäme minä siirryin tiskaamaan, ja Gordian pyyhkäisi nopsaan pöydän. Samalla kun minä valmistuin pienien tiskieni osalta fennekki siirtyi eteiseen, heitti takin niskaansa ja valmistautui menemään yksin ulos kylmään, lumiseen maisemaan. Kello lähestyi viittä illalla.
"Noh, menen hakemaan niitä mausteita ja jotain muuta jos halvalla lähtee. Joulun tähteitä on edelleen, ja kinkku maistuisi."
"Se olisi jättipotti. Ole varovainen, äläkä liukastu ja katko koipeasi, juuhan?"
"Älä huoli, sanoin tulevani korkeintaan kahden tunnin päästä. Olet rakas ♥"
"Sinä myös, pysy turvassa  ♥"
Halasin rakkaintani ja päästin sen pienen koiraparan ihan ypöyksin kylmään maailmaan.

Kun ei minulla sen parempaakaan tekemistä ollut, ajattelin nopsaan ottaa tyhjät maustepurkit kaapista. Siis ne, joita Gordian ei voinut uusiotäyttää tai kierrättää, joista suurimman osan hän olikin ottanut mukaansa. Heitin turhat putellit sitemmin roskiin. Tämän jälkeen ajattelin vähän järjestellä makuuhuonetta, joten kävelin sinne. Gordianin lähdöstä oli kulunut kymmenen minuuttia.
Aloin kerätä liakaisia vaatteitamme vaatekaapin edestä, ja heitin ne säängylle. Puhtaat siirsin takaisin kaappiin. Kun nämä olivat jäjestyksessä, heivasin lattialle nuo likaiset kamppeemme ja petasin sängyn. Lopulta lähdin likavaatekasan kanssa kylpyhuoneeseen ja nakkasin pyykkikoriin koko läjän. Huomasin Gordianin suosikkipaidan kasassa, ja se haisi. Päätin laittaa sen pyykkiin samantien.
Etsin pyykkipallon ja laitoin sinne pesuaineen. Kun aloin käntää paitaa ympäri, huomasin siinä reiän selkäpuolella. Vihertävä toppi oli venynyt, kulumilla ja täynnä hyviä muistoja. Olin tavannut sen hölmön juuri tämä rätti päällään. Ja nyt se alkoi tulla tiensä päähän, mikä oli surullista. Lopulta raaskin laittaa paidan koneeseen. Toivottavasti tämä ei olisi paitulin viimeinen matka.

Kun olin lähetänyt paidan toivonmukaan ei-tuonelaan, siirryin sohvalle. Töitä ei nyt ollut kotona tehtäväksi, joten olin hyvin tylsistynyt ilman Gordiania. Aikaa oli mennyt yli 45 minuuttia. Varmaan hän kuluttaisi sen 2 tuntia, kun ei yhtään pitänyt lumessa samoamisesta. Kuppaisi sisällä niin kauan kuin mahdollista, mutta eipähän kultapieni paleltuisi. Sanoi sen lumi-inhon olevan peruja lapsuudesta, mitä sitten sillä tarkoittikaan.
Nyt kun mietin, hän ei ole juuri puhunut menneisyydestään. Sen olen saanut seville, ettei hänen isänsä pitänyt hänestä lainkaan, mutta muutoin hän on aina todennut saman:" En ollut silloin onnellinen, enkä siksi halua ajatella sitä nyt." En itseasiassa tiedä paljoakaan hänen menneisyydestään.

Minuutit valuivat talvisessa illassa. Kello alkoi lähestyä kuutta, ja minua alkoi nukuttaa talon hiljaisuus. Halusin olla hereillä ja vastassa kun hän tulisi kotiin, mutta viltti sohvan nurkassa näytti niin lämpimältä...
Minä käperryin vilttin ja nukahdin. Olin tyhmä.
------------------

Silmäni alkoivat raottua. Aloin heräillä. Mitä oikein ehti tapahtua...
Nousin ylös, ja röhin kurkuani pari kertaa.
"gordhh..." Mumisin.
"G.. Görh... Gordian, oletko kotona?"
...
Ei vastausta. Talo oli hiljainen. En varmaan ollut nukkunut kovinkaan kauan, jos hän ei kerran ollut vielä tullut kotiin. Mutta sitten se iski. Mielessäni alkoi tuntua pahalta, yksinäiseltä ja huolestuneelta. Miksi?
Katsoin kelloa.
Oli kymmentä minuuttia vaille keskiyö! Hyppäsin ylös ja säntäsin makuuuoneeseen. Ei fennekkiä. Kävin vessassa ja kävin pienen talomme nopsaan ympäri. Ei ketään muuta kuin minä. Gordian oli pahasti myöhässä. Istuin sohvalle sen viltin päälle huolissani siitä, mikä hänellä kesti niin kovin paljon kauemmin. Katsoin kelloa.
Se liikkui niin kovin hitaasti, mutta se liikkui.
Kello löi kaksitoista, ja minä huokaisin, asettuin makuulleni jalat ristissä. Mikä hänellä kesti? Oliko kaikki hyvin? Kumpa olisi... Kello oli armoton, ja siirty seuraavan päivän puolelle monella minuutilla.
Silloin luojan koputus kuului oveen ja kaikki huoli kaikkosi. Juoksin ovelle, ja valmistauduin ottamaan Gordianin vastaan hymyillen. Avasin oven.
Siellä oli poliisi. Voi hyvä luoja...
"Onko etunimesi Taneli?"
"K-kyllä?"
"Oletko Gordian Teakan puoliso?"
"...Mitä on tapahtunut?"
Ääneni värisin, ja tunsin kutistuvani komisarion vakavan ja huolestuneen ilmeen alla. Häntäni painui alas, ja sen kärki vispasi edestakaisin. Tunsin korvieni painuvan siinä missä aika pysähtyi. Kun komisario vastasi vakavana, en ollu uskoat korviani. En halunnut uskoa sitä!
"Gordian Teakan kimppuun on hyökätty, ilmeisimmin myrkytetyllä teräaseella."
Tarrauduin suuhuni estääkseni huudon, samalla kun kyynel valahti poskelleni ja jalat pettivät altani. Voi hyvä hyvä luoja kaikkien olevien voimien nimeen antakaa hänen olla kunnossa...
" Hän on toistanut nimeänne useasti sairaalalla ja kysynyt missä olet, joten toivomme että tulet mukaamme sinne-"
"Tietenkin tulen!" Huudahdin. Rakkaallani oli hätä, ja minäkö muka jäisin kotiin ja tuijottaisin kelloa vielä pari tuntia lisää?!
Poliisit ohjasivat minut autoon ja lähdimme kohti lähintä sairaalaa, mikä oli tietenkin kaupungin toisella laidalla. Me olimme täällä toisella laidalla ja siitä vielä hitusen enemmän korpeen päin.
"Tiedätkö sinä mitään siitä, miksi hänen kimppuunsa olisi voitu hyökätä? Liittyen hänen rikolliseen menneisyydenaikaansa tai päällekarkaukseen?"
"Rikolliseen? Ei Gordian ole ikinä tehnyt rikoksia."
"Hän ei ole kertonut siitä?"
"Mistä?"
Mitä tuo mies oikein puhui? MINUN Gordianiniko muka rikollinen?! Ei ikimaailmassa... Mutta jos hän tiesi jotain niin halusin tietää.
"No, hänen kumppaninaan oletan sinulla olevan oikeus tietää tilanteen taustat. Näin on minulle kerrottu, eli Gordianin versio jutusta voi olla eri.
Kauan aikaa sitten hänen nuoruudessaan hänen isänsä heitti poikansa läpi ikkunan keskellä talvea, jättäen pojan maahan verisenä ja kivuissaan. Kaikki tämä siksi että Gordian oli paljastanut olevansa homoseksuaali ja täten myös parisuhteessa toisen pojan kanssa. Hän ei päästänyt poikaansa sisään vaan ajoi kaduille, ja ilmoitti lopulta pojan kuoleeksi. Sen jälkeen Gordian oli käytännössä laiton, olemalla olemassa.
Tämän olen kuullunut Gordianilta itseltään, mutta hän uskoi tuolloin kuolevansa siihen, keskelle lunta. Hän sai käsittääkseni itsensä jotenkin ilmaiseksi freelance-tohtorille joka otti lasinsäröt hänen nahoistaan. Siitä eteenpäin hän piileskeli kujilla, varasti ruokaa pysyäkseen elossa ja eli rottana. Lopulta hänen kimppunsa hyökkäsi jengi jonka alueella hän oli elänyt. Tilanne johti siihen että Gordian päätyi itsepuolustuksen aikana puhkaisemaan yhdeltä kamppailijoista silmän ja rampauttamaan toisen. Pieni fennekki vahingoittui pahasti myös itse, mutta silloin poliisi saapui ja otti koko joukon kiinni.
Siitä alkoi usean kuukauden mittainen työ liittyen sekä yhteenottoon että Gordianin huiputettuun kuolinilmoitukseen. Hän eli tuon ajan vankilassa, ja tuo aika otettiin osaksi hänen vankeustuomiotan joka tuli yhteenotossa. Muistan tosin olleeni itse paikalla hänen viimeisessä oikeudenkäynnissään jossa hänet julistettiin täten eläväksi ja jälleen lailliseksi kaupunkilaiseksi. Parka meni rikki siinä sekunissa ja jäi itkemään saliin. En tiedä mihin hääti siitä lähti, mutta ilmesesti hänelle oli etukäteen hankittu asunto ja ruokatarpeita joilla elää. Se oli muistaakseni 4 helmikuuta kun hän virallisetsi "heräsi eloon". Mikäli huhupuheita ymmärrän, hän meni tuolloin bariin juhlistamaan olemassaoloaan ja tapasi siellä jonkun kissan... En tiedä, voi olla kuulopuhetta."
Istuin hiljaa kun auto kääntyi kadulle jonka loppupässä sairaala sijaitsi. Kulta parkahan oli käynyt läpi ties mitä hirveyksiä! Mutta silti... 4 Helmikuuta. Vuosipäivämme. Kas kumma kun vakiobaarissani olikin yhtäkkiä joku random-koira. Eikä ihme että kyseinen päivämäärä oli hänelle niin tärkeä. Mutta nyt hänen kimpuunsa oli hyökätty. Ei se voinut olla totta..
Auto kurvasi sairaalan pihaan, ja poliisit astuivat ulos, ohjaten minutkin ylös. He kävelivät sisään, vaikka minä olisin vain halunnut juosta kultani turvaksi.
"Huone 304. Kolmannessa kerroksessa, neljäs huone." Sairaalan kiireinen nainen totesi poliiseille. He astuivat hissiin minä mukana. En välittänyt ihmisten katseista, halusin vain nähdä Gordianin ja varmistaa hänen olevan elossa!
 Kun hissi pysähtyi, joku nainen oli käytävällä, ja vaihtoi pari sanaa poliisien kanssa, ja siirtyi sitten itse hissiin. Miehen opastivat minut huoneen ovelle.
"Meidän on mentävä rauhassa, ja hiljaa. Myrkytys ja verenhukka ovat ilmeisesti vakavat, ja vastamyrkky on parhaillaan tulossa. Hänelle on ilmeisesti annettu jotain vasta-ainetta jo ensihätään, mutta tilanne on kriittinen."
Nyökkäsin mitään sanomatta. Olin liian peloissani, jos hän todella oli niin huonona. Sydän pamppaillen avasin oven, astelin hiljaa verhon luo, ja siirsin sitä. Näky sai silmäni kostumaan. Hän hengitti, ja katsoi minuun väristen kauttaaltaan. Hänellä ei ollut mtiään yllään, mutta sairaalan peitto peitti hänen alempaa kehoaan. Hänellä oli siteitä oikeassa korvassaa, otsassaan laastari, lisää siteitä rinnan ja käsien alueella. Yläuulessa oli jokin teippiä muistuttava lerpake, ja siitä tipahti verta, ja sitä ylemmäs seurasi parin sentin mittainen rupi ja kyyneliset silmät. Hän hengitti suunsa kautta, ja hengitys värisi. Hän yritti puhua:
"A-anteeksi.."
"Älä pyytele, luojan kiitos olet elossa..." sanoin hänen epämääräiselle soperrukselleen kun kyynelet valuivat kasvoileni. Otin hänen oikeasta kädestään kiinni, enkä irrottanut. En olisi saattanut. Hän tuntui täysin voimattomalta, niin heikolta ja satutetulta että olisin vain halunnut ottaa hänet syliini siitä makaamasta, pitää hänestä kiinni ja sanoa että kaikki menee kyllä lopulta hyvin. Mutta en voinut. Hänen ilmeensä oli syyllinen, ja kärsivä.
Silitin hänen päätän samalla kun hoitaja tuli huoneen ovelle tarkkailemaan tilannetta. Poliisit nyökkäsivät hoitajalle, ja lähtivät. Siinä hän oli, elossa, mutta häneen oli sattunut pahasti. Hän siirsi hitaasti ja hyvin voimattomasti kätemme poskelleen, painautuen sitä vasten. Hän sulki silmänsä, ja hengitti vähän rauhallisemmin. Näin kyyneleen valuvan poskelleen, mikä sai minutkin jälleen nyyhkimään.
Tuon lyhyen hetken oli rauhallista. Surullista, mutta rauhallista. Ja sitten kaikki vain katosi.
Gordian säpsähti, hän nuosi ylös kokien kurkkuaan, hänen henkensä pihisi ja hän näytti erittäin järkyttyneeltä - jopa pelokkaalta. Hoitaja hätkähti myös.
"G-Gordian? Mitä nyt?!" Kysyin hädissä, vieden käteni hänen olkapäälleen kun hän nytki yksiessään. Sitten se tapahtui. Verta. Sitä vain tuli. Hän yski sitä, hänen nenänsä vuosi sitä ja hänen koko kehonsa nytkähteli. Hän yritti huudahtaa jotain, mutta se kuulosti vain tuskalliselta ulvahdukselta.
"A-Apua-!" Hän yritti sopertaa kaiken seasta minulle. En voinut tehdä mitään muuta kuin olla siinä ja koskettaa häntä, kunnes hoita töynsi minut pois, ja tutki Gordianin nopeaa. Hän nappasi minu kädestä ja yritti vetää minut ulos.
"Teidän täytyy poistua!"
"En jätä häntä nyt!"
Tyttö ei ilmeisimmin alkanut taistelemaan asiasta sen enempää, vaan säntäsi hakemaan ryhmän muita ihmisiä paikalle kuin tuulispää. Siirryin takaisi paniikkiin vaipuneen Gordianin viereen. Tartuin hänen toiseen olkapäähänsä ja käsivarteensa lempeästi yrittäin rauhoittaa häntä, sopertaen jotain kuten "Rauhoitu, he auttavat pian", mutten uskonut siihen itsekkään. Näin kyyneleiden valuvan valtoimaan hänen silmistään, ja itkin itse huomaamattani juuri samoin. En kestaisi jos hänet vietäisin minulta tällä tavalla....
Sitten minut vetäistiin odottamatta sivuun, ja vedettiin ulkopuolelle jonkun mieslääkärin kanssa. Ovi paiskattiin edestäni kiini, kun yritin huuta itseni hätäisenä takaisin sisään.
"Rauhoitu. He tekevät voitavansa, ja päästävät sinut sisään."
"Voitavansa?! E-eivät he voi vain jättää minua tänne kun hän on peloissaan!" Painoin otsani vasten ovea ja aloin nyyhkyttää. Oli järkyttävän myöhä, päätäni särki ja kallein aarteni oli hengenvaarassa. Ja minut oli vain pakotettu katsomaan häntä sivusta. Mies ohjasi minut siitä istumaan, kun koki minut ilmeisesti riittävät voimattomaksi.
"Kuule, jos sinä hätäännyt, se ei auta häntä yhtään. Haluaisitko kahvia? Tai jotain muuta?"
"Kahvia kiitos." Sopersin siinä murtuneena. Mies lähti jonnekin, mutten jäänyt katsomaan että mihin. Miksi näin piti tapahtua...
Mies palasi hetken päästä kahden kahvin kanssa. Hän ojensi toisen kupin, ja otin sen passiivisesti siemaisten hieman. Ei maistunut juuri miltään, mutta pysyisimpä ainakin hereillä. Kaikken suurinta henkistä kidutusta oli kuunnella huoneen ääniä. Tuskan ääniä. Kuului äkillinen parkaisu, joka sai koko kehoni värähtämään inhotuksesta ja pelosta.
Vieressäni oleva tohtori asetti vapaan kätensä polvelleni reuhoittavasti. Katsahdin häneen onnettomasti.
"Älä huolehdi liikoja. He ovat ammattilaisia."
Nyökkäsin, mutten uskonut. Aloin rauhoittua, ja siemailin kahvia samalla. Aika kului, ja tohtori vieressäni sanoi sillointällöin jotain toivoa antavaa. Tai sen yritystä. Kello tikitti ja äänet jatkuivat. Ainakin se kertoi hänen olevan yhä elossa. Äänet hiljenivät hitaasti, ja lopulta ovi avattiin.
Nainen, nuori ja hyvin surumielisen näköinen.
"Tulkaa sisään."
Nousin, ja tunsin tutisevani. Keräsin rohkeutta kysyäkseni.
"Onko hän... nyt kunnossa?"
Hoitajan kasvot painuivat maahan, ja hän puhui hiljaa.
"Emme ehtineet selvittää myrkkyä ajoissa, ja vastamyrkkymme ei toiminut. Hänellä.. Ei ole enää paljoa aikaa. Huumasimme häntä ettei kipu olisi kova. "
Ei. EI! Se ei voinut mennä näin! Koko maailma tuntui pysähtyvän lopullisesti siihen, en kestäisi tätä! Ei, ei ei ei ei ei....
Nyökkäsin ja tunsin valuvani hiljaiseen sokkiin, kun tallustin makaavan, tokkuraisen rakkaani luo. Ja siinä hän oli, katsoi minuun kun tulin hänen luokseen. Hän oli hämillään, mutta myös pelokas.
"mitä tapahtuu?" Hän kuiskasi hiljaa. Hänen ilmeensa oli niin kovin huolestunut etten voinut vain mennä ja sanoa:'sori, mutta sinä kuolet nyte'. Tartuin hänen käteensä, avan suuni, mutta ääni ei tullut. Katsoin häntä silmin, ja painoin kasvoni alas samalla kun kyyneleeni virtasivat jälleen. Korvissani kuului oma nyyhkytykseni. Tämä ei vaan saanut loppua näin...
"Anteeksi.... Anteeksi Gordian.... Sinulla... Sinä..." en pystynyt sanomaan sitä.
"minä kuolen?" Nostin itkuiset kasvoni, ja näin hänen olevan täysin rauhallinen.
"arvelin niin, kun he lopettivat..." nyökkäsin. Hän huokaisi, ja katsoi kattoon. Tai tyhjään, en ole varma. Silitin hänen päätän sydän syrjälläni, pitäen samalla hänen toista kättää kädessäni.
"Kertoiko kukaan mistä minut löydettiin?"
"..ei."
"Hyökkäyksen jälkeen keskeltä lunta... olin siinä varmaan tunteja, joten myrkky ehti vaikuttaa... Mutta hökkääjä oli iso, tumma koira."
Nyökkäsin. Tämä oli väärin, ei näin saanut tapahtua...
"...Vieläkin on kylmä..."
En tiedä mitä ajattelin, mutta en halunnut hänen kuolevan kylmissään. Gordianin myötä menettäisin kaiken merkitsevän, joten en voisi muuta kuin saatta hänet pois niin onnellisena kuin mahdollista. Varovasti, hyvin varovasti, minä nostin häntä syliini, samalla kun itse istahdin sängyn reunalle.
Hän hengitti niin rauhallisetsi, mutta silti niin heikosti että sydämeni sirpaloitui entistä pienemmiksi, kipeiksi siruiksi. Hän nojasi voimattomasti minuun syleilyssäni, ja puhui heikosti, verivana suustaan valuen:
"Minä rakastan sinua. Aina..."
"..samoin.."
Hän hymyili, ja sulki silmänsä. Tunsin yhä heikon hengityksen, enkä halunnut irroottaa otettani. Hengitys pieneni ja pieneni, muttuen täriseväksi. Kunnes se loppui. Hän näytti kuin nukahtaneelta. Gordian, pyydän - älä kuole...
Ei. Älä jätä minua!
Älä kuole!
Gordian... ei...
Tule takaisin!
EI!


Hän ei enää ollut. Hetken ajan koko kehoni rentoutui, irrottaen otteeni rakkammastani. Kyyneleet virtasivat vuolaasti, mutta ääntä en saanut aikaiseksi. Se hetki ei tosin kestänyt kauan. Pian kurkustani alkoi kantautua heikkoa, mutta voimistuvaa, tuskallista voihkimista.
Se voimistui, ja lopulta huusin suoraa itkuhuutoa. Keuhkoni tuntuivat halkeavan, ja sydäntäni revittiin rinnasta. Tai sen sirpaleita. Yllättävää miten henkinen kipu heijastuu kehon kivuissa...

Mutta tuona lyhyenä hetkenä minä menetin kaiken mikä todella merkitsi. Onni, rakkaus, kaikki se vietiin pois niin nopeasti mutta silti niin tuskallisen hitaasti. Mitä kaunis rakkaimpani olikaan viimeisillä hektillään joutunutkaan kokemaan...

Tohtorit seisoivat hiljaa. Muita ääniä ei ollut, kuin minun tuskallinen huutoni. Halusin huutaa koko sieluni ulos, hänen luokseen. Jalkani pettivät allani, ja tunsin romahtavani sängyn viereen ähkäisten. Putoamisen kautta kuulin tohtorien askelien tulevan luokseni, kovin hitaasti. Kaikki tuntui hidastetulta. Halusin pois tästä maailmasta, sen suruista ja kivuista. Halusin vain olla hnen kanssaan...
Huutoni hiljeni ininäksi. En tuntenut enää maata, en ilmaa, en ympäristöä. Menetin tajuntani, ja tunsin leijuvani hiljaiseen, rauhalliseen tyhjyyteen. Viimeinen näkyhavaintoni oli se niin kaunis, tulenpunaisen hehkuva harjas.

Ruohoa. Allani on ruohoa. Hento tuuli kuiskii tarinoitaa, lämpimässsä kesäilmassa. On tosiaan lämmintä, mutta olen ilmeisesti osittain varjossa. Juuri sopivan varjossa. Minä nukun, hiljaisesti ja nojaten johonkin. Johonkin lämpimään, ja kohoilevaan. Tuo jokin hengittää hiljaa niskaani. En tuntenut huolta, en surua...
Ei. Tunnen surua. Gordian... Missä olet Gordian? Miksi sinun täytyi lähteä - Jättää mniut...
Hetkinen, enhän minä nuku. Ilma saa minut tuntemaan oloi leijuvaksi kuin perhonen. Mihin minä nojaan? Miksi se, johon nojaan, näyttää olevan lihaa ja luuta?! Hätkähdän, avaten silmäni. Sekunnin murto-osassa eteeeni kaartuu aukinainen ruohopelto pienine kukkuloineen, puu siellä ja toinen täällä tarjoten varjoa nukkuville olennoille. Varjosta päätellen minäkin olin puun alla. Mutta edelleen, hätkähdin, ja yritin nousta säikhtäneenä ylös.
-Mutta minut vedetään takaisin makuulleni.
"Shh... Ei ole hätää."
Säikähdykseni ei laantunut, mutta tottelin pelokkaasti. Yritin katsoa, mikä minua piteli. Ehdin nähdä vilauksen punaista, kunnes silmäni peitti harmahtava käsi.
"Usko minua, mitään hätää ei ole. Kaikki on hyvin. Myös minulla, jos sitä huolit. Huutosi oli niin tuskallinen, ja halusin näyttää sinulle ettei tämä ole paha paikka... Mutta nyt voit olla rauhassa. Ainakin hetken."
Tuo ääni salpasi henkeni. Tuttu, onnellinen ja iloinen ääni, nyt niin kovin rauhallinen ja huoleton...
"..Gordian?..."
"Olen tässä."


                                                                                                        

Enjoyed? Comment? Favourite? I NEED MIELIPITEITÄÄÄ!!! 8333
  • Mood: Optimism
Ain - reference by werewolfia
Ain - reference
Ain (said with finnish phonetic, use googletranlator x'3) is "cute" for is outlook. Kinda deerish, but clealy unraced caine.
I wanted to have character, which would have black'n white coloring, and also wanted a chara with floating wings~ :heart:


Missing thing ubove: Ain has super-long cheekfur.

Kinda calm and happy nature, made just with wish of the moment x'3 Still, I'm gonna keep him. 4-evah!
Loading...
T - On d'a BEACH! by werewolfia
T - On d'a BEACH!
Lelz, I wanna go to beach. I've made some walks with my new dog Bobi, and he LOVES to run in sand, and likes to walk on the water(not swim tought).  I just wanna go to da beach with that lil'brat~ :heart:

So, here is Taneli (character), owned by Hihu/Mara, which name that lil' traitor uses nowdays. How DARE dät fella give away the sacred COLLAR! BURN AND DIE HIHHHHULI!!! *devilish laugh*
Loading...
I' crying.
Don't know beacuse of happy or shoced.
We were just offered a chance to change our life.
I'm gonna kill that dude if it was a drunken talk, I SWEAR.

....

waaaaaaah! *crying* Even if this will happen, it's gonna take almost year. But if it happens, holy hell
I´m gonna pray the rest of my life to god for this opportunity. Mom just left to
that persons (dudes) home who offered use this chance. I'm crying, shaking and hugging my dog.

This is so crazy. Pleas,e elt this happen, nobody in uour house has not been happy for so logn time...
*wordless*


-----

sorry, I can't tell you what is this fuss about. It might not even happen. But I live in hope...
This would be so... I don't eve know what to say. This could be rescue/escape for this shit we have lived past 3 years...
  • Mood: Happy Tears
Joo, koira on aikalailla hyväksyny mut ja mun äitit. Ollaan selitelty sitä, miksei Bobi miu pikkusiskoa oo hyväksyny sillä, et hän ei osaa koemtnaa sitä.
Kuinka hevon helvetin väärässä voi ihminen olla! *rage*

MINUN PIKKUSISKONI, ON POTKINUT BOBIA VIIMEPÄIVINÄ, JA KURISTANU BOBIA TÄNÄÄN JO KOLMESTI!

koiraparka, ei helvetti tuota kakaraa. Äiti ärsi aiheesta jo, mutta minä kyllä tunnustan että suivaannuin äärirajoilleni.
Kyllä siihen ärtymysturtuu kun se mulle tolloilee mutta kun se kehtaa miun koiraa tuolla tavalla kaltoinkohdella lii nyt kullä sanoin että ylireagoin enkä pidätellyt ku karjahin ja rähisin että et vittu muuten potki Koiraa perseelle kun ollaan kotiovella!
Voi toki olla, että hän on nuori ja ymmärtämätön eikä tajua että koira murisee illalla siksi etät on väsynyt eikä vielä oo täysin kotiutunut, mutta ei helvetti eläimiä ei lyödä, ei niin kauan kun minä vartioin!

-ja siis kuristaminen oli sitä että nappasi kaulasta kiinni eikä irrottanut kun koira "tanssi" herkkupalan perässä. Herkkua ei annettu, välillä sitä ei edes ollu, mutta ei uskonut ekasta kerrasta ja nyt paloi päreet...


PS! TxG fanfiction on ihan jees mallilla. ENkuntunnilla tuli tylsää ja kirjoitin sen vihkoon englanniksi (siis sen mitä ei koneella ollut ehtinyt suomeksi kirjoittaa), eli sen suomennan tohon pätkään lisäksi, ja laitan tänne. Käännän sen myös englanniksi koska yolo.


mutta jeesh - on toi koira maailman herttasin otus. Sillon luonetta, osaa sanoa mieleipiteensä (murisee tai yrisee tai vinkuu kun ei tykkää) muttei käy agreessiivikseksi. Hirvittävän halinkipeä ja tunkee viereen, aamulla kiehnää sänkyyn (eli tunkee kroppansa naamalleni) ja muutenki herätessä on elämä ihanaa, mutta tietää rajansa ja osaa ne kertoa. Mikään ei ole ihanampaa kuin tulla ktoia ja tyyppi vinkuu ja ahukkuu ja yrittää hypätä syliin, muttei sillen hallitsemattomasti. Perfecto~ :heart:
  • Mood: Hostile
GxT-fanfiktion. Finnish only. Cat character called Taneli, owned by Hihu/Mara, who is not in dA anymore 83

Gay-stuff shipppy comic. Enjoy~
                                                            
Tanelin Päiväkirja
2.helmikuuta
"Muistan sen hyvin. Nuori, sangen pieni fennekkikettu baarissa, iso viinipullo kädessä, käveli luokseni ja kysyi olinko vapaa. Hän oli mies, minä olin mies. Minä olin, ja vietimme yhden elämäni mahtavimmistä öistä. Siten se kaikki alkoi. Vietimme aikaa yhdessä enemmän ja enemmän. Lopulta kysyin halusiko hän olla poikaystäväni. Myöntävä vastaus häneltä ja jälleen yksi muistorikkaimmista öistäni. Sanoinko nimeni olevan Taneli? Olen kissa. Ja tuo pieni punapää tuntuu palvovan maalimaisia läiskiäni."
"Taisi olla jokunen vuosi sitten, kun meidät molemmat kutsuttiin erään sukulaiseni juhliin. Uskallanmpa väittää että näytimme molemmat sangen hyviltä frakeissamme. Ilta jatkui, ja olimme sopineet olevamme selvin päin koko illan. Yleensä kotosalla, eli yhteisessä asunnossamme, otimme hiukan jotain juotavaa. Mutta nyt olimme julkisella paikalla. Gordian sitä oli vakavissaan ehdottanut, mutta olin samaa mieltä.
Ilta jatkui ja jatkui, kun kumppanini alkoi vaikuttaa vaivaantuneelta. Siirryimme ulkosalle, missä ei niinkään ollut väkeä. Olin jo kysymässä, mikä hänen oli, kun hän vei minut kauemmas puiden sekaan. Juhla olivat nimittäin sangen viihtyisällä huvilalla metsässä.
  Hän halasi minua kun pääsimme kauemmas, mutten täysin ymmärtänyt miksi. Hän suuotti minua leukaan, ja siirtyi metrin päähän. Hän hymyili, veti henkeä, ja polvistui. Silloin koko maailmani tuntui pysähtyneen hetkeksi, kun tajusin. Fennekki kaivoi taskustaan rasian, avaten sen. Rasiassa komeili kullanvärinen sormus."
-"Pyydän. M-Minä rakastan sinua..." Hän sanoi ääni hiukan väristen, vältellen katsomasta minua silmiin. Ymmärsin että hänen pokkansa oli pettämäisillään. Tuolloin tunsin itkeväni kun kumarruin ottamaan hänet syliini ja kuiskasin myöntävän vastaukseni.

"Kaikki tuntui täydeliseltä, ja yhä on. Juhlamme oli pieni, mutta mielestäni juuri sopiva. Gordianilla ei ollut paljoa sukua tulla paikalle, joten hän kutsui veljensä Levianin ja pari lähintä ystäväänsä, jotka myös minä tunsin. Eivät minunkaan kutsuni postia suoraansanottuna tukkineet. Muistan tilaisuudesta lähinnä sen miten ihanan epätodelliselta se tuntui ja kun pappi totesi 'kunnes kuolema meidät erottaa" ja "voitte suudella". Hääyöstä ei tosin sen ihmeempiä.."
Juuri nyt kaikki tuntuu olevan hyvin. Kuten taisin mainita, siiitä on jo ueampi vuosi. Se pikku pervo on kaikkeni, ja uskompa myös olevani hänen kaikkensa. Neljäs helmikuuta, tapaamisemme päivä, tuntuu olevan hänelle hääpäivääkin tärkeämpi. Gordian on täydellinen kokki. Mitä tekisin ilman tuota suloista pikku-


"Mitäs kultaseni kirjoittaa?"
Hän keskeytti minut kesken päiväkirjani kirjoittamisen. Tuli pinkki, sydänkuvioinen keittiöessu päällään tuomaan tämän säälittävän pienen keittiöpöydän päälle höyryävän annoksen riisiä, sekä jotain herkulliselta vaikuttavaa kalapaistosta.
"Muistoja. Tärkeä päivä lähestyy ~♥"
"Hyvä että muistit, sillä minulla on jo suunnitelmia valmiina! Eikä se ole mitä tahansa "viiniä ja kotiruokaa" kuten viimeksi ♥"
Hän painoi poskensa poskeani vasten ja halasi minua. Kurkustani kantautui kehräys, kun pinkki ja harmaa tunkivat silmäkulmaani, ja lopulta vasemman silmäni peitti tulipunainen hiuskephko. Nämä olivat niitä monituisia hetkiä, jolloin en olisi voinut kuvitella eläväni ilman häntä. En todellakaan kadu sitä päätöstä jonka tein, myöntävää vastaustani. Sinä päivänä kun tapasimme, ja myöhemmin.
"Asiasta viidenteen, onko illemmalla mitään sunnitelmia, G' ?"
"Eipä sen suurempia. Minun pitää käydä ydinkaupungin maustekaupassa. Ne loppuivat taas..."
"Kaipaatko seuraa vai nyhjäänkö täällä?"
"Älä suotta liikuta tuota täydellistä kroppaa turhaan ettei mene rikki ~♥ Pärjään yksin, eikä siinä mene kahta tuntia kauempaa vaikka matkustaisin etanallapostissa."
  Nyökkäsin hymyillen. Söimme hänen herkkujaan ja nautimme elämästä siinä sohvalla istuessamme. Sohvan edessä koreilee se edeltämainittu säälittävän pieni ruokapöytä.

Laitontahan se on että kaltaisiamme, massasta erottuvia pareja syrjitään muunmuassa työpaikkaa hakiessa, muttei vanhoja mielipiteita muuteta helposti. Sisustuksemme ei ole kummoinen, sangen yksinkertainen. Silloin tällöin joudumme katsomaan mihin raha riitää, mutta silti tuo taivaan lahja mystisesti onnistuu taikomaan pötyä pöytään - ja sangen hyvää sellaista. Minun ei ehkä pitäisi mainitä tästä, mutta Gordian työskentelee sekatyöläisenä ilobaarissa. Milloin baarimikkona, milloin siivoojana, joskus... No, tiedättehän te kai. Omasta työstäni ei ole mitään sanottavaa.

Syötyäme minä siirryin tiskaamaan, ja Gordian pyyhkäisi nopsaan pöydän. Samalla kun minä valmistuin pienien tiskieni osalta fennekki siirtyi eteiseen, heitti takin niskaansa ja valmistautui menemään yksin ulos kylmään, lumiseen maisemaan. Kello lähestyi viittä illalla.
"Noh, menen hakemaan niitä mausteita ja jotain muuta jos halvalla lähtee. Joulun tähteitä on edelleen, ja kinkku maistuisi."
"Se olisi jättipotti. Ole varovainen, äläkä liukastu ja katko koipeasi, juuhan?"
"Älä huoli, sanoin tulevani korkeintaan kahden tunnin päästä. Olet rakas ♥"
"Sinä myös, pysy turvassa  ♥"
Halasin rakkaintani ja päästin sen pienen koiraparan ihan ypöyksin kylmään maailmaan.

Kun ei minulla sen parempaakaan tekemistä ollut, ajattelin nopsaan ottaa tyhjät maustepurkit kaapista. Siis ne, joita Gordian ei voinut uusiotäyttää tai kierrättää, joista suurimman osan hän olikin ottanut mukaansa. Heitin turhat putellit sitemmin roskiin. Tämän jälkeen ajattelin vähän järjestellä makuuhuonetta, joten kävelin sinne. Gordianin lähdöstä oli kulunut kymmenen minuuttia.
Aloin kerätä liakaisia vaatteitamme vaatekaapin edestä, ja heitin ne säängylle. Puhtaat siirsin takaisin kaappiin. Kun nämä olivat jäjestyksessä, heivasin lattialle nuo likaiset kamppeemme ja petasin sängyn. Lopulta lähdin likavaatekasan kanssa kylpyhuoneeseen ja nakkasin pyykkikoriin koko läjän. Huomasin Gordianin suosikkipaidan kasassa, ja se haisi. Päätin laittaa sen pyykkiin samantien.
Etsin pyykkipallon ja laitoin sinne pesuaineen. Kun aloin käntää paitaa ympäri, huomasin siinä reiän selkäpuolella. Vihertävä toppi oli venynyt, kulumilla ja täynnä hyviä muistoja. Olin tavannut sen hölmön juuri tämä rätti päällään. Ja nyt se alkoi tulla tiensä päähän, mikä oli surullista. Lopulta raaskin laittaa paidan koneeseen. Toivottavasti tämä ei olisi paitulin viimeinen matka.

Kun olin lähetänyt paidan toivonmukaan ei-tuonelaan, siirryin sohvalle. Töitä ei nyt ollut kotona tehtäväksi, joten olin hyvin tylsistynyt ilman Gordiania. Aikaa oli mennyt yli 45 minuuttia. Varmaan hän kuluttaisi sen 2 tuntia, kun ei yhtään pitänyt lumessa samoamisesta. Kuppaisi sisällä niin kauan kuin mahdollista, mutta eipähän kultapieni paleltuisi. Sanoi sen lumi-inhon olevan peruja lapsuudesta, mitä sitten sillä tarkoittikaan.
Nyt kun mietin, hän ei ole juuri puhunut menneisyydestään. Sen olen saanut seville, ettei hänen isänsä pitänyt hänestä lainkaan, mutta muutoin hän on aina todennut saman:" En ollut silloin onnellinen, enkä siksi halua ajatella sitä nyt." En itseasiassa tiedä paljoakaan hänen menneisyydestään.

Minuutit valuivat talvisessa illassa. Kello alkoi lähestyä kuutta, ja minua alkoi nukuttaa talon hiljaisuus. Halusin olla hereillä ja vastassa kun hän tulisi kotiin, mutta viltti sohvan nurkassa näytti niin lämpimältä...
Minä käperryin vilttin ja nukahdin. Olin tyhmä.
------------------

Silmäni alkoivat raottua. Aloin heräillä. Mitä oikein ehti tapahtua...
Nousin ylös, ja röhin kurkuani pari kertaa.
"gordhh..." Mumisin.
"G.. Görh... Gordian, oletko kotona?"
...
Ei vastausta. Talo oli hiljainen. En varmaan ollut nukkunut kovinkaan kauan, jos hän ei kerran ollut vielä tullut kotiin. Mutta sitten se iski. Mielessäni alkoi tuntua pahalta, yksinäiseltä ja huolestuneelta. Miksi?
Katsoin kelloa.
Oli kymmentä minuuttia vaille keskiyö! Hyppäsin ylös ja säntäsin makuuuoneeseen. Ei fennekkiä. Kävin vessassa ja kävin pienen talomme nopsaan ympäri. Ei ketään muuta kuin minä. Gordian oli pahasti myöhässä. Istuin sohvalle sen viltin päälle huolissani siitä, mikä hänellä kesti niin kovin paljon kauemmin. Katsoin kelloa.
Se liikkui niin kovin hitaasti, mutta se liikkui.
Kello löi kaksitoista, ja minä huokaisin, asettuin makuulleni jalat ristissä. Mikä hänellä kesti? Oliko kaikki hyvin? Kumpa olisi... Kello oli armoton, ja siirty seuraavan päivän puolelle monella minuutilla.
Silloin luojan koputus kuului oveen ja kaikki huoli kaikkosi. Juoksin ovelle, ja valmistauduin ottamaan Gordianin vastaan hymyillen. Avasin oven.
Siellä oli poliisi. Voi hyvä luoja...
"Onko etunimesi Taneli?"
"K-kyllä?"
"Oletko Gordian Teakan puoliso?"
"...Mitä on tapahtunut?"
Ääneni värisin, ja tunsin kutistuvani komisarion vakavan ja huolestuneen ilmeen alla. Häntäni painui alas, ja sen kärki vispasi edestakaisin. Tunsin korvieni painuvan siinä missä aika pysähtyi. Kun komisario vastasi vakavana, en ollu uskoat korviani. En halunnut uskoa sitä!
"Gordian Teakan kimppuun on hyökätty, ilmeisimmin myrkytetyllä teräaseella."
Tarrauduin suuhuni estääkseni huudon, samalla kun kyynel valahti poskelleni ja jalat pettivät altani. Voi hyvä hyvä luoja kaikkien olevien voimien nimeen antakaa hänen olla kunnossa...
" Hän on toistanut nimeänne useasti sairaalalla ja kysynyt missä olet, joten toivomme että tulet mukaamme sinne-"
"Tietenkin tulen!" Huudahdin. Rakkaallani oli hätä, ja minäkö muka jäisin kotiin ja tuijottaisin kelloa vielä pari tuntia lisää?!
Poliisit ohjasivat minut autoon ja lähdimme kohti lähintä sairaalaa, mikä oli tietenkin kaupungin toisella laidalla. Me olimme täällä toisella laidalla ja siitä vielä hitusen enemmän korpeen päin.
"Tiedätkö sinä mitään siitä, miksi hänen kimppuunsa olisi voitu hyökätä? Liittyen hänen rikolliseen menneisyydenaikaansa tai päällekarkaukseen?"
"Rikolliseen? Ei Gordian ole ikinä tehnyt rikoksia."
"Hän ei ole kertonut siitä?"
"Mistä?"
Mitä tuo mies oikein puhui? MINUN Gordianiniko muka rikollinen?! Ei ikimaailmassa... Mutta jos hän tiesi jotain niin halusin tietää.
"No, hänen kumppaninaan oletan sinulla olevan oikeus tietää tilanteen taustat. Näin on minulle kerrottu, eli Gordianin versio jutusta voi olla eri.
Kauan aikaa sitten hänen nuoruudessaan hänen isänsä heitti poikansa läpi ikkunan keskellä talvea, jättäen pojan maahan verisenä ja kivuissaan. Kaikki tämä siksi että Gordian oli paljastanut olevansa homoseksuaali ja täten myös parisuhteessa toisen pojan kanssa. Hän ei päästänyt poikaansa sisään vaan ajoi kaduille, ja ilmoitti lopulta pojan kuoleeksi. Sen jälkeen Gordian oli käytännössä laiton, olemalla olemassa.
Tämän olen kuullunut Gordianilta itseltään, mutta hän uskoi tuolloin kuolevansa siihen, keskelle lunta. Hän sai käsittääkseni itsensä jotenkin ilmaiseksi freelance-tohtorille joka otti lasinsäröt hänen nahoistaan. Siitä eteenpäin hän piileskeli kujilla, varasti ruokaa pysyäkseen elossa ja eli rottana. Lopulta hänen kimppunsa hyökkäsi jengi jonka alueella hän oli elänyt. Tilanne johti siihen että Gordian päätyi itsepuolustuksen aikana puhkaisemaan yhdeltä kamppailijoista silmän ja rampauttamaan toisen. Pieni fennekki vahingoittui pahasti myös itse, mutta silloin poliisi saapui ja otti koko joukon kiinni.
Siitä alkoi usean kuukauden mittainen työ liittyen sekä yhteenottoon että Gordianin huiputettuun kuolinilmoitukseen. Hän eli tuon ajan vankilassa, ja tuo aika otettiin osaksi hänen vankeustuomiotan joka tuli yhteenotossa. Muistan tosin olleeni itse paikalla hänen viimeisessä oikeudenkäynnissään jossa hänet julistettiin täten eläväksi ja jälleen lailliseksi kaupunkilaiseksi. Parka meni rikki siinä sekunissa ja jäi itkemään saliin. En tiedä mihin hääti siitä lähti, mutta ilmesesti hänelle oli etukäteen hankittu asunto ja ruokatarpeita joilla elää. Se oli muistaakseni 4 helmikuuta kun hän virallisetsi "heräsi eloon". Mikäli huhupuheita ymmärrän, hän meni tuolloin bariin juhlistamaan olemassaoloaan ja tapasi siellä jonkun kissan... En tiedä, voi olla kuulopuhetta."
Istuin hiljaa kun auto kääntyi kadulle jonka loppupässä sairaala sijaitsi. Kulta parkahan oli käynyt läpi ties mitä hirveyksiä! Mutta silti... 4 Helmikuuta. Vuosipäivämme. Kas kumma kun vakiobaarissani olikin yhtäkkiä joku random-koira. Eikä ihme että kyseinen päivämäärä oli hänelle niin tärkeä. Mutta nyt hänen kimpuunsa oli hyökätty. Ei se voinut olla totta..
Auto kurvasi sairaalan pihaan, ja poliisit astuivat ulos, ohjaten minutkin ylös. He kävelivät sisään, vaikka minä olisin vain halunnut juosta kultani turvaksi.
"Huone 304. Kolmannessa kerroksessa, neljäs huone." Sairaalan kiireinen nainen totesi poliiseille. He astuivat hissiin minä mukana. En välittänyt ihmisten katseista, halusin vain nähdä Gordianin ja varmistaa hänen olevan elossa!
 Kun hissi pysähtyi, joku nainen oli käytävällä, ja vaihtoi pari sanaa poliisien kanssa, ja siirtyi sitten itse hissiin. Miehen opastivat minut huoneen ovelle.
"Meidän on mentävä rauhassa, ja hiljaa. Myrkytys ja verenhukka ovat ilmeisesti vakavat, ja vastamyrkky on parhaillaan tulossa. Hänelle on ilmeisesti annettu jotain vasta-ainetta jo ensihätään, mutta tilanne on kriittinen."
Nyökkäsin mitään sanomatta. Olin liian peloissani, jos hän todella oli niin huonona. Sydän pamppaillen avasin oven, astelin hiljaa verhon luo, ja siirsin sitä. Näky sai silmäni kostumaan. Hän hengitti, ja katsoi minuun väristen kauttaaltaan. Hänellä ei ollut mtiään yllään, mutta sairaalan peitto peitti hänen alempaa kehoaan. Hänellä oli siteitä oikeassa korvassaa, otsassaan laastari, lisää siteitä rinnan ja käsien alueella. Yläuulessa oli jokin teippiä muistuttava lerpake, ja siitä tipahti verta, ja sitä ylemmäs seurasi parin sentin mittainen rupi ja kyyneliset silmät. Hän hengitti suunsa kautta, ja hengitys värisi. Hän yritti puhua:
"A-anteeksi.."
"Älä pyytele, luojan kiitos olet elossa..." sanoin hänen epämääräiselle soperrukselleen kun kyynelet valuivat kasvoileni. Otin hänen oikeasta kädestään kiinni, enkä irrottanut. En olisi saattanut. Hän tuntui täysin voimattomalta, niin heikolta ja satutetulta että olisin vain halunnut ottaa hänet syliini siitä makaamasta, pitää hänestä kiinni ja sanoa että kaikki menee kyllä lopulta hyvin. Mutta en voinut. Hänen ilmeensä oli syyllinen, ja kärsivä.
Silitin hänen päätän samalla kun hoitaja tuli huoneen ovelle tarkkailemaan tilannetta. Poliisit nyökkäsivät hoitajalle, ja lähtivät. Siinä hän oli, elossa, mutta häneen oli sattunut pahasti. Hän siirsi hitaasti ja hyvin voimattomasti kätemme poskelleen, painautuen sitä vasten. Hän sulki silmänsä, ja hengitti vähän rauhallisemmin. Näin kyyneleen valuvan poskelleen, mikä sai minutkin jälleen nyyhkimään.
Tuon lyhyen hetken oli rauhallista. Surullista, mutta rauhallista. Ja sitten kaikki vain katosi.
Gordian säpsähti, hän nuosi ylös kokien kurkkuaan, hänen henkensä pihisi ja hän näytti erittäin järkyttyneeltä - jopa pelokkaalta. Hoitaja hätkähti myös.
"G-Gordian? Mitä nyt?!" Kysyin hädissä, vieden käteni hänen olkapäälleen kun hän nytki yksiessään. Sitten se tapahtui. Verta. Sitä vain tuli. Hän yski sitä, hänen nenänsä vuosi sitä ja hänen koko kehonsa nytkähteli. Hän yritti huudahtaa jotain, mutta se kuulosti vain tuskalliselta ulvahdukselta.
"A-Apua-!" Hän yritti sopertaa kaiken seasta minulle. En voinut tehdä mitään muuta kuin olla siinä ja koskettaa häntä, kunnes hoita töynsi minut pois, ja tutki Gordianin nopeaa. Hän nappasi minu kädestä ja yritti vetää minut ulos.
"Teidän täytyy poistua!"
"En jätä häntä nyt!"
Tyttö ei ilmeisimmin alkanut taistelemaan asiasta sen enempää, vaan säntäsi hakemaan ryhmän muita ihmisiä paikalle kuin tuulispää. Siirryin takaisi paniikkiin vaipuneen Gordianin viereen. Tartuin hänen toiseen olkapäähänsä ja käsivarteensa lempeästi yrittäin rauhoittaa häntä, sopertaen jotain kuten "Rauhoitu, he auttavat pian", mutten uskonut siihen itsekkään. Näin kyyneleiden valuvan valtoimaan hänen silmistään, ja itkin itse huomaamattani juuri samoin. En kestaisi jos hänet vietäisin minulta tällä tavalla....
Sitten minut vetäistiin odottamatta sivuun, ja vedettiin ulkopuolelle jonkun mieslääkärin kanssa. Ovi paiskattiin edestäni kiini, kun yritin huuta itseni hätäisenä takaisin sisään.
"Rauhoitu. He tekevät voitavansa, ja päästävät sinut sisään."
"Voitavansa?! E-eivät he voi vain jättää minua tänne kun hän on peloissaan!" Painoin otsani vasten ovea ja aloin nyyhkyttää. Oli järkyttävän myöhä, päätäni särki ja kallein aarteni oli hengenvaarassa. Ja minut oli vain pakotettu katsomaan häntä sivusta. Mies ohjasi minut siitä istumaan, kun koki minut ilmeisesti riittävät voimattomaksi.
"Kuule, jos sinä hätäännyt, se ei auta häntä yhtään. Haluaisitko kahvia? Tai jotain muuta?"
"Kahvia kiitos." Sopersin siinä murtuneena. Mies lähti jonnekin, mutten jäänyt katsomaan että mihin. Miksi näin piti tapahtua...
Mies palasi hetken päästä kahden kahvin kanssa. Hän ojensi toisen kupin, ja otin sen passiivisesti siemaisten hieman. Ei maistunut juuri miltään, mutta pysyisimpä ainakin hereillä. Kaikken suurinta henkistä kidutusta oli kuunnella huoneen ääniä. Tuskan ääniä. Kuului äkillinen parkaisu, joka sai koko kehoni värähtämään inhotuksesta ja pelosta.
Vieressäni oleva tohtori asetti vapaan kätensä polvelleni reuhoittavasti. Katsahdin häneen onnettomasti.
"Älä huolehdi liikoja. He ovat ammattilaisia."
Nyökkäsin, mutten uskonut. Aloin rauhoittua, ja siemailin kahvia samalla. Aika kului, ja tohtori vieressäni sanoi sillointällöin jotain toivoa antavaa. Tai sen yritystä. Kello tikitti ja äänet jatkuivat. Ainakin se kertoi hänen olevan yhä elossa. Äänet hiljenivät hitaasti, ja lopulta ovi avattiin.
Nainen, nuori ja hyvin surumielisen näköinen.
"Tulkaa sisään."
Nousin, ja tunsin tutisevani. Keräsin rohkeutta kysyäkseni.
"Onko hän... nyt kunnossa?"
Hoitajan kasvot painuivat maahan, ja hän puhui hiljaa.
"Emme ehtineet selvittää myrkkyä ajoissa, ja vastamyrkkymme ei toiminut. Hänellä.. Ei ole enää paljoa aikaa. Huumasimme häntä ettei kipu olisi kova. "
Ei. EI! Se ei voinut mennä näin! Koko maailma tuntui pysähtyvän lopullisesti siihen, en kestäisi tätä! Ei, ei ei ei ei ei....
Nyökkäsin ja tunsin valuvani hiljaiseen sokkiin, kun tallustin makaavan, tokkuraisen rakkaani luo. Ja siinä hän oli, katsoi minuun kun tulin hänen luokseen. Hän oli hämillään, mutta myös pelokas.
"mitä tapahtuu?" Hän kuiskasi hiljaa. Hänen ilmeensa oli niin kovin huolestunut etten voinut vain mennä ja sanoa:'sori, mutta sinä kuolet nyte'. Tartuin hänen käteensä, avan suuni, mutta ääni ei tullut. Katsoin häntä silmin, ja painoin kasvoni alas samalla kun kyyneleeni virtasivat jälleen. Korvissani kuului oma nyyhkytykseni. Tämä ei vaan saanut loppua näin...
"Anteeksi.... Anteeksi Gordian.... Sinulla... Sinä..." en pystynyt sanomaan sitä.
"minä kuolen?" Nostin itkuiset kasvoni, ja näin hänen olevan täysin rauhallinen.
"arvelin niin, kun he lopettivat..." nyökkäsin. Hän huokaisi, ja katsoi kattoon. Tai tyhjään, en ole varma. Silitin hänen päätän sydän syrjälläni, pitäen samalla hänen toista kättää kädessäni.
"Kertoiko kukaan mistä minut löydettiin?"
"..ei."
"Hyökkäyksen jälkeen keskeltä lunta... olin siinä varmaan tunteja, joten myrkky ehti vaikuttaa... Mutta hökkääjä oli iso, tumma koira."
Nyökkäsin. Tämä oli väärin, ei näin saanut tapahtua...
"...Vieläkin on kylmä..."
En tiedä mitä ajattelin, mutta en halunnut hänen kuolevan kylmissään. Gordianin myötä menettäisin kaiken merkitsevän, joten en voisi muuta kuin saatta hänet pois niin onnellisena kuin mahdollista. Varovasti, hyvin varovasti, minä nostin häntä syliini, samalla kun itse istahdin sängyn reunalle.
Hän hengitti niin rauhallisetsi, mutta silti niin heikosti että sydämeni sirpaloitui entistä pienemmiksi, kipeiksi siruiksi. Hän nojasi voimattomasti minuun syleilyssäni, ja puhui heikosti, verivana suustaan valuen:
"Minä rakastan sinua. Aina..."
"..samoin.."
Hän hymyili, ja sulki silmänsä. Tunsin yhä heikon hengityksen, enkä halunnut irroottaa otettani. Hengitys pieneni ja pieneni, muttuen täriseväksi. Kunnes se loppui. Hän näytti kuin nukahtaneelta. Gordian, pyydän - älä kuole...
Ei. Älä jätä minua!
Älä kuole!
Gordian... ei...
Tule takaisin!
EI!


Hän ei enää ollut. Hetken ajan koko kehoni rentoutui, irrottaen otteeni rakkammastani. Kyyneleet virtasivat vuolaasti, mutta ääntä en saanut aikaiseksi. Se hetki ei tosin kestänyt kauan. Pian kurkustani alkoi kantautua heikkoa, mutta voimistuvaa, tuskallista voihkimista.
Se voimistui, ja lopulta huusin suoraa itkuhuutoa. Keuhkoni tuntuivat halkeavan, ja sydäntäni revittiin rinnasta. Tai sen sirpaleita. Yllättävää miten henkinen kipu heijastuu kehon kivuissa...

Mutta tuona lyhyenä hetkenä minä menetin kaiken mikä todella merkitsi. Onni, rakkaus, kaikki se vietiin pois niin nopeasti mutta silti niin tuskallisen hitaasti. Mitä kaunis rakkaimpani olikaan viimeisillä hektillään joutunutkaan kokemaan...

Tohtorit seisoivat hiljaa. Muita ääniä ei ollut, kuin minun tuskallinen huutoni. Halusin huutaa koko sieluni ulos, hänen luokseen. Jalkani pettivät allani, ja tunsin romahtavani sängyn viereen ähkäisten. Putoamisen kautta kuulin tohtorien askelien tulevan luokseni, kovin hitaasti. Kaikki tuntui hidastetulta. Halusin pois tästä maailmasta, sen suruista ja kivuista. Halusin vain olla hnen kanssaan...
Huutoni hiljeni ininäksi. En tuntenut enää maata, en ilmaa, en ympäristöä. Menetin tajuntani, ja tunsin leijuvani hiljaiseen, rauhalliseen tyhjyyteen. Viimeinen näkyhavaintoni oli se niin kaunis, tulenpunaisen hehkuva harjas.

Ruohoa. Allani on ruohoa. Hento tuuli kuiskii tarinoitaa, lämpimässsä kesäilmassa. On tosiaan lämmintä, mutta olen ilmeisesti osittain varjossa. Juuri sopivan varjossa. Minä nukun, hiljaisesti ja nojaten johonkin. Johonkin lämpimään, ja kohoilevaan. Tuo jokin hengittää hiljaa niskaani. En tuntenut huolta, en surua...
Ei. Tunnen surua. Gordian... Missä olet Gordian? Miksi sinun täytyi lähteä - Jättää mniut...
Hetkinen, enhän minä nuku. Ilma saa minut tuntemaan oloi leijuvaksi kuin perhonen. Mihin minä nojaan? Miksi se, johon nojaan, näyttää olevan lihaa ja luuta?! Hätkähdän, avaten silmäni. Sekunnin murto-osassa eteeeni kaartuu aukinainen ruohopelto pienine kukkuloineen, puu siellä ja toinen täällä tarjoten varjoa nukkuville olennoille. Varjosta päätellen minäkin olin puun alla. Mutta edelleen, hätkähdin, ja yritin nousta säikhtäneenä ylös.
-Mutta minut vedetään takaisin makuulleni.
"Shh... Ei ole hätää."
Säikähdykseni ei laantunut, mutta tottelin pelokkaasti. Yritin katsoa, mikä minua piteli. Ehdin nähdä vilauksen punaista, kunnes silmäni peitti harmahtava käsi.
"Usko minua, mitään hätää ei ole. Kaikki on hyvin. Myös minulla, jos sitä huolit. Huutosi oli niin tuskallinen, ja halusin näyttää sinulle ettei tämä ole paha paikka... Mutta nyt voit olla rauhassa. Ainakin hetken."
Tuo ääni salpasi henkeni. Tuttu, onnellinen ja iloinen ääni, nyt niin kovin rauhallinen ja huoleton...
"..Gordian?..."
"Olen tässä."


                                                                                                        

Enjoyed? Comment? Favourite? I NEED MIELIPITEITÄÄÄ!!! 8333
  • Mood: Optimism

deviantID

werewolfia
Veltsu
Artist | Hobbyist | Digital Art
Finland
THE DIGITAL BEAST OF FINLADN!!! WAHAHAHAAAA!!!!

-Hope Y'a don't mind if My english sucks and I won't be big part of public community. That is not really my thing... (Me = Synonym of antisocial behavior....)
If you wan't to get know me, be terrifyed! I can be REALLY volcano, aaand crazy, aaaand idiot, aaand silly, aaand... well, y'a know, GIRLY. (and hating it thought~)

Something extrimely about meh:

~I'm physically a girl., 15 x3 (birthday 4.10., model year 1999)
~U can call me Ww, or for buddys and finns "Veltsu" x3
~I Live in finland
~H - 177 cm, w- somewhat 84-85 kg. gettin thinner, wtf?! I wan't meh 86 kg back! xD
~Love drawing. Digitaly and traditional ways are the same for me. Just don't own camera of skanner...
~I enjoy music, a lot. Especially classic musicals and hardcore rave(trance (lol X´3 I can't help it...)
~I LOVE snakes, horses, raptors, furrys- NO! I MEAN ANTHROS!, ect-grazy stuff. x3
~I had little syster and -brother. (and i hate both.)
~ My family is broken. :'(
-I might have depression. Trying to ignore it, tought. There MUST be a little piece of light in the world. There just have to be. Otherwise, there wouldn't be life.
--- Where we go to another problem. I love night time, but I´m afraid of dark. Badly, and I have traumas about scary-stuff. Diagnosized.(wat?) I can't sleep alone, and thats pretty hard. So.. I might say things I don't mean, cause I Am tired most o times.... :C
~Manga/anime rules! - Specially INuyasha and One Piece. Others are nah...
~AND ECSPECIALLY OROCHIMARU!!!!-Naruto character, so freakign awesome, i love dat sneaky man LOVE ~:heart:
~As you can see, I'm not just a bit grazy...
~I have fursona, called Daniel. Not sure wich spesies, but canine. He can purr, thought. xD
~Some of my OC's are REALLY old. And very dear to me.

~ Feel free to inform me about non-usual gender, sexuality and so on stuff. This is also a big part of my pernonal interest-things. I belive that even half of the people that media tells, aren't fully straight even if they say so. There are so many different choises, more than teachers teach us, and that is a shouting wrongness!

-------------------------------------
---------------------
"Why copying Ginga-style is ok, but copying other artisties style is wrong and make you angry? What is wrong with you people? Youshiro Takashi IS AN ARTIST TOO."
-STOP GINGA-STYLE COYING.
,.....

Fanfic.list (tehere will be finnish and english text, there will read withc one):
GxT-shipping(my own chara and my frends chara):
FIN. ver - "Untill death shall apart use" fav.me/d9801w8
EN.ver -'same as ubove'- coming

.....
ps. I have added all my watchies to "friendzone" xD I have been doing that valways, and now one day I figured aout that "friends" button doesen't have to be checked. xD I keep doing that cause it feels unfair to me. Sry if someone gets pissed off for that. But if I understand, it gives some publisy to them? Watever... x3
Zaru - Stamp by ViherkiviJade TxG Stamp by Hihulii Stamp - Taneli by Hihulii yaoi stamp by Wing-shadow Finnish - stamp by RiikkaK i love the night by kailor Feather stamp by thebluemaiden Anne Hath... :C by Haters-Gonna-Hate-Me
Interests

Donate

werewolfia has started a donation pool!
0 / 300
Hiya! If you feel like giving me points or supporting me or something, please give a point. Every single one matters a world for me, because I'd love to support my friends also and I'm saving for premium membership. :)

You must be logged in to donate.
No one has donated yet. Be the first!

AdCast - Ads from the Community

Comments


Add a Comment:
 
:iconsuperluigi7799:
SuperLuigi7799 Featured By Owner Aug 1, 2015
... *hiippailee taakse, so sneaky, tökkää olkapäälle* pöö, olen pahin painajaisesi, sämpylät tai henki!
Reply
:iconwerewolfia:
werewolfia Featured By Owner Aug 2, 2015  Hobbyist Digital Artist
.... HYARGH!
-ota sämpylät! Säästäisit minut anakondalta! D8
Reply
:iconsuperluigi7799:
SuperLuigi7799 Featured By Owner Aug 2, 2015
*tunkee sämpyt suuhunsa* Eh oo ahagohaa! Oh Äh ha heh aheeh!! >:3
Reply
:iconwerewolfia:
werewolfia Featured By Owner Aug 2, 2015  Hobbyist Digital Artist
.......wat? ;^3^ Syöppä kuule sus tyhjäksi neitiseni, ei sais muutenkaa puhua sämpylät suusa! *myr x3 *




mie tääl nyt ihan onnesta soikiana ku sie otit yhteyttä. Säikähin et ooksie suuttunu mulle?
Reply
(1 Reply)
:iconmmaramar:
MMaramar Featured By Owner Jul 17, 2015  New Deviant Hobbyist General Artist


Sup m8

Uus accountti tho




Yee

Arvaat varmaan kuka oon xDD
Reply
:iconwerewolfia:
werewolfia Featured By Owner Jul 18, 2015  Hobbyist Digital Artist
hee~
Reply
:iconmrchibbe:
MrChibbe Featured By Owner Jun 30, 2015  Hobbyist Digital Artist
Kiitti +fav :3 Temptation by MrChibbe  
Reply
:iconwerewolfia:
werewolfia Featured By Owner Jul 1, 2015  Hobbyist Digital Artist
Ole hjyvänen~

*siis nyt en puhu riisinjyvistä*
Reply
:iconmrchibbe:
MrChibbe Featured By Owner Jul 5, 2015  Hobbyist Digital Artist
Kiitos x3
Reply
:iconsursumursu:
sursumursu Featured By Owner Jun 27, 2015  Hobbyist Digital Artist
Fuufuu miksen oo watchannu sua jo aiemminn ois pitäny ._. :'D
Reply
Add a Comment: